Suomen Vahvimmat Kulta -sertifikaatti jälleen Rinotopille
Rinotopille on myönnetty myös tänä vuonna Suomen Vahvimmat Kulta -sertifikaatti. Sertifikaatti kertoo siitä, että yrityksen toiminta on vakaalla pohjalla ja että yhteistyökumppanit voivat luottaa yrityksen taloudelliseen tilanteeseen, vastuulliseen toimintaan ja pitkäjänteisyyteen.
Suomen Vahvimmat -sertifikaatti perustuu Suomen Asiakastiedon Rating Alfa -luokitukseen, jossa arvioidaan yrityksen taloudellista tilannetta, maksukykyä, taustatietoja sekä maksukäyttäytymistä. Sertifikaatin saavat vain yritykset, joiden luottoluokitus, talous, kannattavuus ja maksutapa ovat pitkäjänteisesti hyvällä tasolla.
Meille tämä tunnustus on ennen kaikkea osoitus siitä, että arjen työ tehdään ammattitaitoisesti, huolellisesti ja hyvällä asenteella. Vastuullinen toiminta syntyy pitkäjänteisyydestä, laadukkaasta työstä ja siitä, että sovituista asioista pidetään kiinni.
Haluamme kiittää koko tiimiämme sitoutuneesta työstä sekä asiakkaitamme ja yhteistyökumppaneitamme luottamuksesta. Yhdessä rakennamme vahvaa ja kestävää toimintaa myös tulevaisuudessa.
Julkaistu 12.5.2026
Hiilijalanjälki Scope 3
Loppuvuodesta 2025 laskimme ensimmäistä kertaa kokonaisuudessaan Scope-päästöt. Scope-päästöt ovat tapa luokitella yrityksen kasvihuonekaasupäästöt kolmeen kokonaisuuteen Greenhouse Gas Protocol -standardin mukaisesti. Scope 1 kattaa suorat päästöt yrityksen omasta toiminnasta, Scope 2 ostetun energian epäsuorat päästöt ja Scope 3 muut arvoketjun epäsuorat päästöt, kuten hankinnat, kuljetukset, tuotteiden käytön ja jätteet. Tämä jaottelu auttaa tunnistamaan päästöjen lähteet ja kohdistamaan toimenpiteet oikein.
Ensimmäinen kierros oli työläs, mutta sen aikana syntyi selkeä pohja seuraaville laskentakerroille. Yksi keskeinen havainto oli, että on tärkeää tunnistaa oman toiminnan kannalta olennaisimmat kategoriat ja rajata vähemmän merkittävät osa-alueet pois. Kun päästölähteet määritellään alussa, työ etenee johdonmukaisemmin. Kaikkia yksityiskohtia ei tarvitse ratkaista kerralla, vaan laskentaa voi kehittää vaiheittain. Seuraavat laskennat etenevät sujuvammin, ja tuloksia voidaan hyödyntää paremmin päätöksenteossa sekä päästövähennystoimien suunnittelussa.
Saimme mahdollisuuden kertoa kokemuksistamme Keskuskauppakamari ilmastoyhteisön kick off -tilaisuudessa. Tilaisuus kokosi yrityksiä jakamaan kokemuksia ja näkemyksiä ilmastotyöstä sekä Scope 3 -laskennasta.
Kannustamme organisaatioita aloittamaan Scope 3 -laskennan. Työ vie aikaa, mutta se auttaa muodostamaan kokonaiskuvan päästöistä ja suuntaamaan toimenpiteitä.